26.6.2013

Midsummer 2013

Torstaina koitti ihana päivä, kun nähtiin kunnolla Topsun kanssa ensimmäistä kertaa tuloni jälkeen. Näin hänen uuden asuntonsa Vantaalla, käytiin elokuvissa katsomassa Silver lines playbook myöhaan illalla, mikä oli muuten ihan huippu elokuva! Jotenkin me päädyttiin sitten elouvan jälkeen ihan keskelle narikkatoria maahan istumaan ja syömään kananugetteija keskiyöna..

Perjantaina lähdettiin Messilään viettämään juhannusta, minne Roxykin koukkas mukaan. Juhannus onnistui kokonaisuudessaan hyvin ja saatiin tehtya kaikki perus asiat; saunottua, syötyä mansikoita, grillattua, uitua, nähty kokko, mökkeiltyä, valvottua, nautittu kesästä ja paljon muuta!

Lauantai sujui aika samoissa merkeissä. Tehtiin päivallä "The blind folded make up challenge video" , joka tulee ylös vasta myöhemmin. Keskiyöna saatiin idea menna ystäväni Reetin poreammeeseen.. Ja siella sitten istuttiin aamu kolmeen. Oli aivan mahtavat näköalat ja todellaa rentouttavaa. Topias lähti jo Sunnuntai aamuna, mutta Roxy jäi vielä päiväksi ja ennen hänen lähtöään käytiin vielä porukalla katsomassa The hangover 3.







Itse jäin vielä Messillään sitten pariksi päiväksi nauttimaan kesästä! :-) Tuli vähän shoppailtua, käyty ulkona syömässä, uitua vähän lisää, käytyä kolmannenkin kerran elokuvissa, hengailtu pikkuserkkuijeni kanssa, sekä jätettyä auto vahingossa parkkihalliin niin pitkäksi aikaan, että se paikka oli vahinogossa mennyt kiinni... Onneksi iskä sit sai joillekkin soitettua ja ne tuli sitten avaan sen hallin meille. Mutta oli se kyllä vähän noloa..:-D

Tässä vielä video jonka Roxy teki! :-)


19.6.2013

Bulgaria

Nytten on sitten reissu takana ja ollaan päästy takaisin kotiin. Bulgaria yllätti positiivisesti ja ylitti odotukseni. En ollut koskaan niin kovasti sinne halunnut, mutta nytten jälkeenpäin olen hyvin tyytyväinen minun ja äitini äkkilähtö valintaamme!

Meillä oli aivan mahtava hotelli, Santa Marina, joka muistutti enemminkin pientä kylää. Allas-alueita oli useita ja hotelli huoneet olivat valtavat ja vielä aivan täydellisellä näköalalla! Hotelli sijaitsi ihan Sozopolin vieressä, joka on Bulgarian vanhin rannikko-kaupunki, ihan siinä mustanmeren äärellä.


Tehtiin ja käytiin erillaisilla retkillä, jolloin päästiin näkemään vähän muitakin paikkoija. Käytiin Burgasissa, Nessebaarissa ja Ropotamo luonnon suojelu alueella.Vaikka siellä ei englantia puhuttu hyvin ja joskus oli vähän eksynyt olo niin koskaan ei tuntunut turvattomalta. 

Kaikki mitä haluttiin tältä lomalta niin myös saatiin. Tuli syötyä vähän liiankin paljon, shoppailtua ja saatiin vähän väriä pintaan. Eli kaiken kaikkiaan onnistunut matka! :)

Toivottavasti teilläkin on sujunut loma rattoisasti.

Janica